Niki Juusela

Tämä artikkeli käsittelee Niki Juusela:n aihetta yksityiskohtaisesti ja tyhjentävästi. Erilaisia ​​Niki Juusela:een liittyviä näkökohtia analysoidaan sen alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen. Keskustellaan asiaan liittyvistä eri kannoista ja mielipiteistä sekä Niki Juusela:n vaikutuksista eri elämänalueille. Tämän artikkelin avulla pyrimme tarjoamaan lukijalle täydellisen ja objektiivisen näkemyksen Niki Juusela:stä, jotta he ymmärtävät perusteellisesti sen tärkeyden ja sen mahdolliset seuraukset nykymaailmassa.

  Niki Juusela (s. 1978) on suomalainen urheilutoimittaja ja -selostaja. Hän työskentelee maaliskuusta 2022 lähtien Viaplayn Formula 1 -selostajana. Aiemmin Juusela on ollut Yle Urheilun ja MTV Urheilun palveluksessa.

Ura

Juuselan ensimmäinen urheiluselostus tapahtui 23-vuotiaana Radio Suomen Jääkiekkokierros-lähetyksessä, kun hän oli työharjoittelussa Laajasalon kristillisen opiston radiotyön kurssilta. Juusela työskenteli Ylellä 2000-luvun alusta vuoteen 2017 saakka.

Jääkiekon lisäksi hän selosti Ylellä myös jalkapalloa ja yleisurheilua. Juusela on muun muassa selostanut televisiossa olympialaisia – hän toimi Sotšin kisoissa 2014 jääkiekon pääselostajana – sekä jalkapallon Mestarien liigaa, EM-kisoja ja MM-kisoja. Lisäksi hän selosti jääkiekon Euro Hockey Touria. Juusela selosti myös vuodesta 2012 lähtien yleisurheilua Olympialaisissa, MM-kisoissa ja EM-kisoissa. Radiossa hän on selostanut jääkiekon MM-kisoja. Vuoden 2016 jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa hän oli Ylen pääselostaja. Vuonna 2007 hän toimi ensi kertaa Ralliradion erikoisreportterina.

Juusela juonsi Ylen Urheiluviikonloppu-lähetyksiä ja useana vuonna Suomen urheilugaalaa.

Juuselan merkittävimpiä selostuksia ovat vuoden 2010 Jalkapallon MM-kisojen finaalin selostus, 2014 Talviolympialaisten jääkiekon finaalin ja pronssiottelun selostaminen (Teemu Selänne päätti maajoukkueuransa), 2014 jalkapallon MM-kisojen finaalin selostus yhdessä Jari Litmasen kanssa sekä 2016 jääkiekon nuorten MM-kilpailuiden finaalin selostus, jolloin Suomi voitti kultaa.

Juusela siirtyi Yleltä MTV:n C More -kanaville selostamaan Formula 1 -sarjaa kaudesta 2017 alkaen ja aloitti työnsä siellä helmi-maaliskuun vaihteessa. Hän selostaa myös Formula 2 - ja Formula 3 -kilpailut. Vuoden 2018 syksystä lähtien Juusela selostaa C Morella myös jalkapallon Mestarien liigaa ja Eurooppa-liigaa.

Formuloiden televisio-oikeudet siirtyivät vuonna 2022 MTV:ltä Viaplaylle. Näin ollen Juusela jatkaa F1-selostusuraansa Viaplayn palveluksessa.

Muuta

Juusela on nimetty kolminkertaisen Formula 1 -maailmanmestarin Niki Laudan mukaan.

Lokakuussa 2017 sosiaalisessa mediassa levisi video, jossa Niki Juusela virtsatessaan imitoi Juhani Tammista. Videolla vilahti myös muutaman sekunnin sadasosan verran Juuselan sukuelin. Juusela joutui tapauksen johdosta MTV Urheilun ohjelmapäällikkö Markus Auteron puhutteluun. Video ei kuitenkaan vaikuttanut Juuselan työtehtäviin, vaikka Autero piti tapausta valitettavana.

Lähteet

  1. a b Riikonen, Tyttielina: Ääni ruudussa. Pirkka, 2007, nro 5, s. 74. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.6.2010.
  2. He selostavat Sotshin olympialaisia Ylen tv-kanavilla
  3. Jalkapallon Mestareiden liiga Plaza.fi. 20.4.2010. Viitattu 27.6.2010.
  4. Hackman, Iikka: Paras istuu katsomossa KSML.fi. 3.6.2008. Keskisuomalainen. Viitattu 27.6.2010.
  5. Lahti-Kala, Anniina: Millaista palautetta tulee jalkapallon selostajista? Aamulehti.fi. 24.6.2010. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 30.7.2011.
  6. a b Jääkiekko palaa Ylen kanaville - isosti! yle.fi. 14.10.2015. Viitattu 7.11.2015.
  7. Niki Juuselan nenässä haisee ralli (Tallenne sivusta Internet Archivessa) yle.fi. 1.8.2007. Viitattu 30.7.2011.
  8. Niki Juusela siirtyy formulaselostajaksi yle.fi. Viitattu 18.1.2017.
  9. MTV3 Formula 1 MTV3. Viitattu 18.1.2017.
  10. Kaikki jalkapallon Mestarien liigan ottelut C Morella: Virkkunen, Mertaranta, Juusela – tässä ovat selostajat ensi kaudelle mtv.fi. 5.6.2018. Viitattu 10.6.2018.
  11. Taipale, Juuso: Viaplayn nimekäs F1-tiimi julki – kovia lisäyksiä iltalehti.fi. 12.1.2022. Viitattu 12.1.2022.
  12. Juusela saanut nimensäkin F1-legendan mukaan – "Innostus tullut äidinmaidosta" mtv.fi. 18.1.2017. Viitattu 18.1.2017.
  13. Niki Juusela esitteli penistään hävyttömällä videolla ja irvaili Juhani Tammiselle - näin vastaa Tami: "Koittakaa nyt saatana oppia" iltalehti.fi. 19.1.2017. Viitattu 20.10.2017.
  14. F1-selostaja Niki Juusela joutui MTV:n urheilupomon puhutteluun - Juhani Tammista pilkkaava penisvideo leviää: Tapaus on valitettava! seiska.fi. 19.1.2017. Viitattu 20.10.2017.

Aiheesta muualla