Nykymaailmassa Judith Butler on erittäin ajankohtainen aihe, joka ansaitsee analysoinnin eri näkökulmista. Yhteiskunnan jatkuvan kehityksen ja ihmisten elämäntapojen muuttuessa on tärkeää ymmärtää Judith Butler:n merkitys ja vaikutus jokapäiväiseen elämäämme. Kautta historian Judith Butler on ollut keskustelun ja keskustelun aiheena, mikä on motivoinut tutkijoita, asiantuntijoita ja ammattilaisia syventämään tutkimustaan ymmärtääkseen sen vaikutukset elämän eri osa-alueilla. Tästä syystä tässä artikkelissa käsitellään Judith Butler:tä yksityiskohtaisesti, analysoidaan sen syitä, vaikutuksia ja mahdollisia ratkaisuja. Tarkoituksena on tarjota lukijoille kattava näkemys tästä nykyään niin tärkeästä aiheesta.
Judith Butler | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 24. helmikuuta 1956 |
Koulutus ja ura | |
Koulukunta | postmoderni feminismi, mannermainen filosofia, poststrukturalismi |
Vaikutusalueet | sukupuolitutkimus, feministinen filosofia, poliittinen filosofia |
Tunnetut työt | sukupuoli sosiaalisena konstruktiona |
Väitöstyön ohjaaja | Maurice Natanson |
|
Judith Butler (s. 24. helmikuuta 1956) on yhdysvaltalainen filosofi ja feminismin teoreetikko. Hänen vaikutuksensa feminismin teoriaan on ollut huomattava. Butlerin kuuluisin teesi on, että sukupuoli ei ole olemista vaan tekemistä, se on performatiivi. Sitä tuotetaan sosiaalisissa käytännöissä, diskursseissa ja instituutioissa tiettyjä sääntöjä ja normeja toistamalla.
Judith Butler syntyi amerikanjuutalaiseen perheeseen. Hän väitteli tohtoriksi Yalen yliopistossa G. W. F. Hegelin filosofiasta ja toimii nykyään Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksen retoriikan laitoksen professorina. Butler on kertonut olevansa lesbo ja feministi; hänen seksuaalista avoimuuttaan voidaan pitää myös poliittisena ratkaisuna.lähde?
Filosofian kentässä Butler määrittää kiinnostus jälkistrukturalistiseen filosofiaan, erityisesti ranskalaisiin nykyajattelijoihin, kuten Jacques Derridahan, Michel Foucault’hon, Luce Irigarayhin, Julia Kristevaan, Monique Wittigiin, Louis Althusseriin, sekä psykoanalyyttiseen teoriaan, kuten Sigmund Freudin, Jacques Lacanin ja Slavoj Žižekin kirjoituksiin.
Suomessa Butlerista on kirjoittanut erityisesti filosofi Tuija Pulkkinen.
Butlerin läpimurtoteoksena pidetään teosta Hankala sukupuoli. Siinä hän kyseenalaistaa 1960-luvulta 1990-luvulle asti angloamerikkalaisessa feministisessä teoriassa vallinneen jaon biologiseen (engl. sex) ja sosiaaliseen sukupuoleen (engl. gender). Hän väittää myös biologisen määrittyvän sosiaalisen kautta; biologia tieteenä on sosiaalista toimintaa, diskurssia. Niinpä erottelu sosiaalisen ja biologisen sukupuolen välillä on Butlerin mukaan mieletön. Butler ei kiellä ruumiillisia eroja, mutta esittää, että ne voitaisiin ymmärtää myös toisin. Esimerkiksi miksi korostetaan juuri nykyisin valittuja sukupuolieroja, miksi sukupuolieroa ei tehdä esimerkiksi vasenkätisyyden, silmien värin tai pituuden perusteella. Toisin sanoen anatomiset erot eivät sinänsä ole perusta niille eroille, jotka sosiaalisessa järjestelmässämme painottuvat sukupuolierona, binaarisena jaotteluna miehiin ja naisiin.
Merkittävimpänä sukupuolta jäsentävänä käytäntönä Butler pitää heteroseksuaalista matriisia (myöhemmissä teoksissa Butler puhuu heteroseksuaalisesta hegemoniasta) ja heteronormatiivisuutta. Ei-heteroseksuaalisessa yhteiskunnassa sukupuolieroa ei välttämättä tarvitsisi koska halu ei määrittyisi sukupuolen mukaan. Käytännössä teos Hankala sukupuoli nosti valtavirtaan, osaksi naistutkimusta, marginaalissa olleen homo- ja lesbotutkimuksen ja synnytti uuden tutkimusalan: queer-teorian. Butlerin vaikutus ulottuu myös feministisen teorian ulkopuolelle: häntä seurataan kirjallisuudentutkimuksessa sekä kriittisessä teoriassa hänen kielifilosofisten ratkaisujensa vuoksi. Butler on myös innoittanut radikaaleja sukupuolipoliittisia liikkeitä, kuten ACT UPia.
Butler esittää teoksessa Hankala sukupuoli ja tarkentaa näkemystään myöhemmissä kirjoituksissaan, että sukupuolta esitetään (engl. perform) toistamalla tuttuja eleitä ja että sukupuolen voi ymmärrettävästi esittää (engl. perform), koska on kulttuurisesti vakiintunut eleistö, joka on matkittavissa ja toistettavissa. Kulttuurissa siis vallitsevat tietynlaiset sääntöjärjestelmät, jotka ovat omaksuttavissa. Tiettyyn sääntöjärjestelmään liitetään tietynlaisen ruumiin kanssa syntynyt henkilö. Tämä on performatiivisuutta, ja tämä tekojen korostaminen olemisen sijaan tulee kielifilosofi J. L. Austinilta. Radikaaliksi Butlerin ajattelun tekee, ettei hän oleta sukupuolen esittämisen taakse mitään alkuperäistä sukupuolta, vaan sukupuoli on kokonaisuudessaan tuotettua, esitettyä.
Butlerin näkemykseen sukupuolesta ilman perustaa on vaikuttanut merkittävästi myös Foucault’n tapa tulkita Friedrich Nietzschen genealogian ideaa ja toisaalta Jacques Derridan idea performatiivisuudesta. Genealogia lähestyy aihettaan vallan käytön seurauksena rakentuneena eikä genealogia pyri löytämään tutkimuskohteen ”luonnollista” alkuperäistä tilaa. Tällä Butler mullisti tavanomaisen feministisen tehtävänasettelun, sillä se ei aseta naiseutta lähtökohdakseen, vaan kysyy, miten sukupuoli asiana on rakentunut näyttämään niin itsestään selvältä ja miten tätä itsestäänselvyyttä pidetään yllä. Näin Butler otti myös eroa feministeihin, jotka korostavat erityistä naiseuden kokemusta poliittisen toiminnan lähtökohtana.
Judith Butler ”palkittiin” vuonna 1998 ensimmäisellä palkinnolla Philosophy and Literature -lehden ”Bad Writing” -kilpailussa. Palkittu virke kuului:
Myös tutkija Martha Nussbaum on kirjoittanut Butlerin tyylistä.lähde? Nussbaum muun muassa väittää, että Butler pyrkii tietoisesti viittamaan mahdollisimman epämääräisesti useaan eri kirjoittajaan synnyttääkseen vaikutelman, että kirjoituksissa on jokin tärkeä ajatus, vaikka sellaista ei olekaan. Vuonna 1999 kirjallisuuslehti The New Criterion listasi Butlerin yhdeksi huonoimmin ja absurdeimmin kirjoittavista menestyskirjailijoista. Helen Pluckrose ja James Lindsay luonnehtivat kirjassa Cynical Theories Butlerin ajatuksia "naurettaviksi".
Suomeksi
|